Destiny

Mulle tuli kiire kirjoittaa tämä postaus valmiiksi täksi perjantaiksi, sillä tietysti tiistaina illalla älysin, että olen keskiviikkona lähdössä henkilökunnan virkistysreissulle ja palaan sieltä vasta torstaina illalla. No sain kuin sainkin postauksen tehtyä ajoissa, joten olkaapa hyvät.

Tätä PiPon Destinyä mietin kauan, että tilaanko, mutta onneksi päädyin tilaamaan, sillä se on tosi kaunis sävyltään. Epäilin, että se olisi liian tunkkainen (jos lakasta nyt voi tuota termiä käyttää), mutta ei se sitä ollutkaan. Eikä liian vihertävä tai sininen, vain just sopiva. 🙂

Destiny on helppo lakattava ja peittää kahdella. Ihan perussettiä siis. Koristeluissa menin ehkä vähän metsään.

Tilasin tämän MoYoun laatan sen kummempia ajattelematta. Jos olisin hiukan kauemmin miettinyt, olisin tullut siihen lopputulokseen, että käytän tätä laattaa ehkä kaksi kertaa. Kerran on kiva, toinen on jo matkimista, ihan sama minkä kuvion tuosta nappaa kynsille. No, tämän taisin ostaa tarjouksesta, joten ei sille paljon hintaa jäänyt. Onhan siinä tietenkin mahdollisuus, että mä keksin jonkin kivan tavan hyödyntää eri kuvioita.

1

Ihan kiva lakkaus, mutta tämä lakka olisi mielestäni ansainnut paljon kivemmat koristelut. Esimerkiksi Heidi oli keksinyt tälle lakalle sen arvoiset koristelut, ihan mielettömät! ♥

Vitsit kun itselläkin olisi aikaa ja ideoita tehdä näiden lakkojen arvoisia koristeluja, mutta kun on pakko mennä sillä taktiikalla, että koristelut mietitään minuutissa kun lakka kuivuu, niin eipä siinä ihmeisiin pysty. 😀

P.S. Olihan muuten “virkistäytymisreissu”! Keskiviikon ja torstain välisenä yönä tuli nukuttua aika lailla 3h, joten olo ei torstai-iltana ollut kyllä mitenkään virkistäytynyt. Mutta hauskaa oli! 😀

7 thoughts on “Destiny”

Leave a Reply