Essie Sand Tropez

Huh huh, mikä viikko! Olen ollut virallisesti lomalla juhannuksesta asti, mutta alkuviikko meni kuitenkin töiden parissa ihan täysin. Siellä kun on ollut jotain sellaisia deadlineja, joita ei voinut tietää lomia suunnitellessa ja niihin kun ei voi itse vaikuttaa. Mutta nyt olen kuitenkin ehtinyt vähän lomaillakin, eli tehdä talolla purkuhommia. 🙂 Lomafiilistä ei ole kyllä vielä ehtinyt tulla lainkaan, mutta jospa tässä siihenkin fiilikseen päästäisiin.

Tämänkertaiset kynnet ovat tehty juhannusviikolla. Silloin oli ihan jäätävä kiire kaiken kanssa ja jotain nopeaa ja toimivaa piti kynsille saada. Essien Sand Tropez suomisudilla on äärettömän hyväkäytöksinen lakka ja se peittää kahdella kerroksella. Onhan se kaiken lisäksi myös tosi kauniskin. Sille valitsin kaveriksi Sally Hansenin mustan glitterilakan, eli Rufflen ja mustat leimat Moyran laatasta Day Like This. Vähän täytyi houkutella leimoja kynsille, mutta sopivasti kun laittoi vauhtia leimauksiin, niin ne sai kokonaisina kynsille siirrettyä. 🙂

Vaikka otin leimat uusiksi moneen kertaan, että sain ne siirtymään kelvollisina kynsille, ei lakkauksen teossa siltikään mennyt varmaan kuin 40 minuuttia.

1

Tämä lakkaus oli tosi mieluinen, vaikka en enää niin noista koukeroisista kuvioista piittaa, raitaa tai muuten vaan suoraa viivaa sen olla pitää. 😀

Mulla on muuten kädet alkaneet kuivumaan nyt tosi paljon kun pitää työhanskoja käsissä koko ajan. Tosi outoa rasvailla käsiä, kun normaalisti sitä ei tarvitse tehdä edes talvella. On tässä kuitenkin se hyvä puoli, että saan noita rasvajemmoja kulutettua tyhjemmäksi, ne kun eivät normaalisti tyhjene sitten mitenkään! 🙂

6 thoughts on “Essie Sand Tropez”

  1. Aina hyvä yhdistelmä musta ja toi vaalea, oon tositositosi monta kertaa suunnitellut ostavani tän Essien mutta aina on joku muu kiilannut. Kiekuratkin näyttää oikeen kivan klassiselle tässä. Koitahan lomailla 🙂

Leave a Reply