Holy Diver

Tämänkertaiset kynnet mulla oli firman Tallinnan risteilyllä. Risteily oli oikein onnistunut ja meillä oli tosi hauskaa. Oli siellä kuitenkin vähän ikävämpikin tapaus. Oltiin työkaverin kanssa aamupalalla laivan buffetissa ja katselimme sataman menoa. Siinä sitten huomattiin kun paloautot kiertelivät rantaa ja mietittiin miksi niillä ei ole kiire mihinkään. Jäätiin vielä buffan jälkeen aulaan katselemaan merta ja siinä sitten joku vanhempi mies kysyi, että löytyikö ruumis. Työkaveri vitsillä heittikin, että joo, montakin! Eihän me tiedetty siinä vaiheessa, että sieltä oikeasti nostettiin ruumis. :/ Ruumiin oli bongannut joku laivan henkilökunnasta ja sitäpä ne hälytysajoneuvot etsivätkin. Aika kammottavaa näin jälkeenpäin ajateltuna.

Jospa kuitenkin muutama sananen näistä kynsistäkin. Nämä ovat viimeiset kynnet ennen kuin jouduin lyhentämään ne ihan nysäksi otettuani yhteen housujeni kanssa. Olen mennyt yksivärisillä kynsillä viikkoja jo ja pitäisi saada jonkinlainen inspis koristeluihin, sillä jemmapostaukset alkavat olla jo todella vähänä!

Pohjalla kaksi kerrosta Dance Legendin Holy Diveria. Simppelisti päällä mustat leimat laatasta BP-112.

 

Takaisin vielä reissuun. Meillä on henkilökuntaa yhteensä n. 250 kolmella eri paikkakunnalla, joten ihmiset eivät voi mitenkään tuntea kaikkia. Istuin lounaalla mulle vieraiden naisten kanssa ja pääsin kerrankin puhumaan kynsistä, olihan virkistävää! Yleensä olen pöydän ainoa nainen ja jutunaiheet liikkuvat hyvin teknisissä asioissa.

1

Oli tosi mukavaa selittää täysin “taviksille”, mutta silti kiinnostuneille ihmisille kynsistä ja kynsien koristelusta. Ihmetystä tuntuu aina aiheuttavan se, että omat kynnet on luomut, eikä raksut. 🙂

Lounaan jälkeen jaksoi taas hyvin jatkaa teknisemmissä keskusteluissa poikien kanssa loppumatkan. 😀

Käytetyt tuotteet:

  • Essie First Base
  • Dance Legend Holy Diver (x2)
  • Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat
  • Leimauslaatta BP-112
  • Leimauslakka Colour Alike musta
  • Leimojen päällä Seche Vive

8 thoughts on “Holy Diver”

  1. Aivan ihanat, täytyy varastaa tää idea kun mulla on toi sama laatta! Ekaa kertaa kun sillä leimasin, oli kyllä vähän tuskaa saada leimoja nousemaan, mutta toivottavasti oli vaan huono leimauspäivä koska tossa on tosi kivoja kuvioita!

    1. Kiitos, varasta toki! 😀
      Jos oikein muistan, niin ei tämä laatta toimi täydellisesti mullakaan, vaan oli haasteita saada leimat kokonaisina…

  2. Tää on ehkä täydellinen lakka! Ja hieno leima siihen päälle. Ei ihme, että puhe kääntyi kynsiin.

Leave a Reply