Kuulumisia

Heipä hei, pitkästä aikaa!

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt muutama viikko. Valitettavasti postaustahtiin ei ole lähiaikoina tulossa muutosta, tuskin koko kesän aikana.

Me ollaan tosi paljon raksalla tällä hetkellä, arkipäivisin töiden jälkeen suunnataan suoraan sinne, että ehditään edes jotain tehdä. Meidän pihamökki saatiin siihen kuntoon, että siellä voi yöpyä ja siellä on lämmityskin, joten me ollaan nukuttu siellä kaikki viikonloput sen lisäksi, että päivät vietetään siellä.

En ole ollut kotona juuri yhtään, eikä kynsiäkään siis ehdi lakkailla, saati sitten kirjoittaa postauksia niistä. Olen mennyt yksivärisillä kynsillä jo pidemmän aikaa.

Raksahommien vuoksi mun kynnet ovat kärsineet aika radikaalisti ja ne ovat tällä hetkellä hyvin minimaalisen mittaiset. Aikani olen nyt kynsiä paikkaillut raksan jäljiltä, mutta paikkaukset lohkeilivat lähes joka päivä, joten otin sitten viilan käteen ja lyhensin näitä kunnolla.

Vaikka en pidä hirvittävän lyhyistä kynsistä itsellä, täytyy myöntää, että näin kuvassa ne eivät näytä yhtään hassummilta, vai mitä? 🙂

Mä olen pohtinut blogin tulevaisuutta myös tässä samalla ja tullut siihen tulokseen, että jos en lopeta kokonaan, siirryn varmaan ainakin WordPressistä pois, sillä turhaan mä maksan tästä kuukausimaksua, jos ehdin nippa nappa yhden postauksen kuukaudessa kirjoittaa. Täytyy pohtia vielä lisää, en kuitenkaan edelleenkään tästä haluaisi luopua, mutta tämä ajanpuute voi ajaa mut siihen pisteeseen. Musta tuntuu muutenkin, että koko kynsikoristeluhomma on hiipumassa vaan isommin ja isommin maailmalla, onko näin?

Tässä nyt kuitenkin lyhyet kuulumiset, eli hengissä ollaan, mutta aikaa ei vain nyt kynsille ja blogille asti ole.

Instagramia päivittelen ahkerasti raksa-asioista (@karjuniemi), mutta kynsijuttuja ei kyllä ole tullut päivitettyä toiselle tilille kuin harvakseltaan.

6 thoughts on “Kuulumisia”

  1. Harmi kuulla, että joudut suunnittelemaan blogin lopettamista 🙁 Ymmärrän kyllä, että jos oma aika on kortilla ja muut asiat elämässä ajankohtaisempia plus laskeneet lukijamäärät ja/tai kommentoinnit blogiin varmasti aiheuttaisi jokaisessa samoja ajatuksia. Itse pysyn ainakin lukijakunnassa ja insta-seuraajissa niin kauan kuin mahdollista. Pidän sun lakkauksista ja huolitelluista kynsistä (kyllä! Nämä lyhyet ovat myös siistit ja kauniit) sekä sun tavasta kirjoittaa, vaikutat todella mukavalta ja aidolta ihmiseltä 🙂 unohtamatta sitä, että oot kyllä kynsileimauksen pioneeri 😀 Anteeksi, ettei aina tule jätettyä kommenttia blogissa käydessä, mutta aina postaukset tulee luettua kun nämä lukulistalle hyppäävät! 🙂

    1. En vielä ole tehnyt päätöstä suuntaan tai toiseen. Voihan se olla, että jos saan siirrettyä blogipostauksia bloggeriin, siirryn vain sinne ja postailen kun ehdin. 🙂
      Kiitos paljon noista kehuista, niillä on tosi iso arvo! ♥

  2. Apua, ei saa lopettaa! :'( Missä mä sitten kuolailen täydellisiä leimoja ja sykähdyttäviä sävy-yhdistelmiä?

    Ei vaan, tietysti se on ihan oma päätöksesi. Mutta täytyy sanoa, että todella kiinnostuneena olen seurannut blogiasi vuosien ajan, ja luen juttusi aina äärimmäisen mielelläni. Lakkauksesi ovat myös erittäin inspiroivia! Toivottavasti niitä olisi siis jatkossakin tarjolla 🙂

    Ymmärrän kyllä tuon ristiriidan ajanpuutteen ja maksullisen blogipohjan kanssa. Sinänsä ainakin bloggeriin voisi olla järkevää siirtyä, jos tuntuu, ettet ehdi kovin usein kirjoitella.

    Tsemppiä vielä talohommiin! Kuulostaa kyllä hurjan työläiltä teidän viikot 😮

    1. Kiitos kauniista kehuista! ♥

      En mä ihan vielä ainakaan ole lopettamassa, enkä instasta varmasti häviä mihinkään. 😀

      Toisaalta mä itse tässä yhtenä iltana pohdiskelin tätä blogin maksullisuutta, sen mitä maksan kuukaudessa tästä, saattaa hävitä ihan mihin vain, vaikka uhkapeleihin tai muutamaan karkkipussiin. WP:tä tykkään käyttää paljon enemmän kuin bloggeria ja sen lisäksi musta on kiva, että on oma domain.

      Talohommat etenee pikkuhiljaa, mutta jotenkin en edes koe niitä kovin raskaaksi, ainakaan tällä hetkellä. 🙂

Leave a Reply