LookFantastic Beauty Box Elokuu

Heinäkuun boksi jäi blogiloman vuoksi esittelemättä, mutta nyt ollaan jo elokussa, joten tässä boksi ja sen sisältö. Boksissa teemana oli tällä kertaa Global Glamour.

2

Boksi sisälsi 7 eri tuotetta, joista suurin osa oli oikein mieleisiä. Kurkataan sitten boksin sisältöön!

Mane ‘N Tail Sampoo ja Hoitoaine

Aluksi olin ihan että mitä hittoa, onpa tylsän näköiset shampoo ja hoitoaine! Pullo on aika karsea ja tuoksu näissä on aika perus, mutta ei huono. Sitten kun mä luin tästä tuotteesta, mun kiinnostus heräsi. Nämä tuotteet on käsittääkseni kehitetty hevosten harjaksille tuomaan niille kiiltoa ja kosteutusta ja tämä tuote taitaa olla aikamoisessa kulttimaineessa! Tuotteen sanotaan kasvattavan hiuksia nopeammin, mikä itselläni herättää kyllä justjoo-reaktion. Mielenkiinnolla siis kokeilen mitä tästä heppashampoosta ja hoitoaineesta saa irti! Hinta täysikokoiselle setille n. 25$.

5

GATINEAU Gentle Silk Toner

Kasvovesi. Tuoksu tässä muistuttaa vahvasti 80-luvulta tuttua tuoksua, mutta en osaa sanoa mitä. Ehkä tuoksusaippuaa tms. 😀 Tästä ei osaa oikein sanoa mitään ennen kokeilemista.  400 ml:n pullo tätä maksaa n. 31£, eli aika kallista omaan makuuni.

4

Korres Santorini Vine Body Milk

En ole aikaisemmin Korresin tuotteita kokeillut, jostain syystä se ei vedä minua puoleensa. Korresin tuotteissa käytetään luonnollisia raaka-aineita, mutta tuotteet eivät ole luonnonkosmetiikkaa. Boksista itselleni tuli vartalovoide, joka sisältää ravitsevaa orgaanista manteliöljyä sekä vitamiineja ja hivenaineita. Nämä tuotteet eivät ole mun lemppareita, sillä mä yleensä en saa näitä käytettyä sitten millään. Mutta tämän tuoksu on omaan nenään tosi hyvä, yllätyin! Tuoksu kuvataan näin: Vihreän, kukkivan viinitarhan tuoksu, joka tuo mieleen kreikkalaisen kesän. Eli aluksi petyin, mutta tutustuttuani tuotteeseen, innostuin. Tästä juuri näissä bokseissa on kyse! Hinta täysikokoiselle tuotteelle 11,95€.

8

Skin79 Super+ Bleblesh Balm BB Cream

Oi, korealaista kosmetiikkaa! Kolmivaikutteinen BB-voide. Yllätyin kuinka peittävä tämä oli kämmenelle kokeiltuna, vaikka luin tuotteen olevan puolipeittävä. Ehdottomasti kokeiluun!  Hintaa n. 14$ Amazonissa, Elevenillä 29,70€.

6

Mulla on käsien iho kasvoja tummempi näin kesällä, joten kuvassa voide näyttää liian vaalealle, vaikkei se kasvoilla sitä olekaan.

1

Balm Ball

En oikein koskaan ole ymmärtänyt tämän mallisten huulirasvojen kätevyyttä, siksipä näitä ei ole tullut ostettuakaan itselleni. Nyt kuitenkin sain ensimmäiseni ja onhan tuo söpö! Tuoksu on Caramel Apple, mutta jos minun nenältäni kysytään, tämä tuoksuu vesimelonille. 😀  Tästä tuotteesta sanotaan, että tämä on parabeeniton, vegaani ja jopa gluteeniton. Tuote maksaa 5£.

7

Lord & Berry Magic Brow

Tämä tuote on suunnattu kaiketi bruneteille, joten tällaiselle blondille/harmaalle hiirulaiselle tämä on liian tumma. Mutta ei se haittaa, voin käyttää tämän ihan hyvin eyelinerina. 🙂 Tuote on kohtuullisen arvokas, täysikokoinen maksaa n. 18€.

3

Minusta jälleen kerran oikein mainio boksi. Kasvovedestä en niin innostunut, sillä sen tuoksu ei miellytä, kuten ei myöskään tuon huulirasvan. Harmi, sillä nekin olisivat muuten päätyneet käyttöön. Huulirasvan taidan antaa eteenpäin, mutta kasvovettä ainakin kokeilen. 🙂

Miltä boksi näytti teidän mielestä?

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

4 thoughts on “LookFantastic Beauty Box Elokuu”

  1. Tyrskähdin tuolle shampoolle ja hoitoaineelle, näyttää nimittäin todellakin juuri siltä miltä KAIKKI hevosten hoitoon tarkoitetut tuotteet ja linimentit 😀 ulkonäkö ei kyllä oikein houkuttele tarttumaan kylppärissä tuollaisiin puteleihin, mutta sisältö voi toki olla ihan kultaa 😀 kiinnostava boksi, BB-voide erityisesti!

    1. Haha, mä en ole lähemmin asiaan perehtynyt, joten siihen en osaa kommentoida, mutta uskon jos näin sanotaan! 😀 Oli kyllä kiinnostava boksi!

    1. No oli kyllä! Vaikka mieli tekisi suosia suomalaista, niin ei Bette Box ole koskaan saanut mua innostumaan niin paljon kuin nämä boksit. 🙂 Heppajutut odottaa jo kokeilua tuolla kylppärissä! 😀

Leave a Reply