Reissu Luostolle ja reissukynnet

Oltiin Luostolla muutamia päiviä toissa viikolla. Lähdettiin sunnuntaina aamusella ajelemaan kohti Luostoa ja palasimme keskiviikkoiltana takaisin. Oltiin vuokrattu mökki sieltä meille kolmelle, eli Rymykin lähti mukaan. Onneksi näitä koiraystävällisiä majoituspaikkoja on aika paljonkin olemassa!

Me haluttiin yöpyä kelohonkaisessa mökissä ja löydettiinkin sellainen, jossa eläimet voi ottaa mukaan. Minä halusin rauhallisen paikan, joten tarkistimme etukäteen mökin sijainnin ennen varaamista. Meidän onneksi sattui vielä olemaan sellainen viikko, jolloin sesonki ei ole vielä alkanut ja väkeä oli tosi vähän liikkeellä. Aina vain parempi!

Reissun ajaksi piti saada jonkinlaiset lakkaukset aikaiseksi, jotka kestävät varmasti koko reissun. Jostain syystä OPIn Designer… De Better! on sellainen lakka, joka pysyy mun kynsillä kuin tauti. Olen käyttänyt tuota lakkaa aiemminkin reissatessa ja taas se sai päästä mun reissukynsiin.

Tein näitä samaan aikaan lauantaina illalla kun mun olisi pitänyt pakata. Multitaskaus on tuttua hommaa, joten sitä tuli harrastettua näitäkin tehdessä. En onnistunut nirhaamaan märän lakkauksen kuin kahdesti, mutta nekin näppärästi sain paikattua ilman isompia kiroiluja.

Tein näihin kynsiin mustat leimat Moyran laatasta 32 – Nature.

Tein peukaloon ja nimettömään leimat tuosta leimasta, joka on toinen oikealta ja muihin tuosta oikeanpuolimmaisesta. Näin tekemällä se näytti livenä siltä, että olisin tehnyt leimoja myös tuolla OPI lakalla, vaikka se ei ole tarpeeksi pigmenttinen siihen hommaan.

1

Lakkaukset todellakin olivat pitkäikäiset ja kestivät koko reissun hyvänä. Reissu oli muutenkin tosi onnistunut, sillä saimme maistaa kunnon talvea verrattuna tähän ikuiseen sateiseen syksyyn, joka tuntuu olevan vallitseva vuodenaika läpi vuoden…

Kävimme kiipeämässä Ukko-Luoston huipulle yhtenä päivänä ja olihan sieltä melkoisen komeat maisemat!

23215436_10155650783186469_4822303565555886216_o

Portaita oli vain mielestäni hieman liikaa. Voin sanoa, että jaloissa kyllä tuntui siltä, että tiesi kiivenneensä tuonne! Lukumäärää ei tullut laskettua, mutta nettitiedon mukaan niitä pitäisi olla 546. 😀

23244536_10155650783176469_4348843017924215472_n

Mitä korkeammalle noustiin, sen kylmempi tuuli siellä oli ja alkoi kyllä tuntua siltä, ettei vaatetus riittänyt, vaikka alhaalla tulikin melkein kuuma. Onneksi tuossa puuskuttaessa ei paljon kylmä ehtinyt tuntua!

23334258_10155650783356469_8414611404518616806_o

Rymy nautti myös lumesta täysin rinnoin ja olihan se koira muuten väsynyt kun päästiin takaisin kotiin. Se nukkui käytännössä koko illan, eikä meinannut edes iltapissalle viitsiä lähteä. 😀

 

6 thoughts on “Reissu Luostolle ja reissukynnet”

    1. Kiitos. Miellyttää omaakin silmään enemmän noin, että leimoissa on vaihtelua. 🙂

    1. Onneksi meille saatiin viikonloppuna kunnon talvi, saa vaan nähdä kauanko se kestää, mutta nautin nyt! Kiitos! 🙂

Leave a Reply