Marraskuun ostosyhteenveto

*  Tämän postauksen kaikki kuvat ovat netistä napattuja, kuvia klikkaamalla pääsee tarvittaessa metsästämään niiden alkuperän. 🙂 *

Lokakuu meni ihan plörinäksi, joten en ajatellut ostella marraskuussa ihmeempiä. Kuinkas sitten kävikään…

Pääsin melkein loppukuuhun asti, etten oikeastaan ostanutkaan juuri mitään, ainoastaan pari pulloa kynsilakanpoistoainetta, jotka ovat Kärkkäisellä edullisimmat, alle 1,90€ euroa pullo.

Loppukuusta kuitenkin mulla oli muutaman tunnin palaveri sovittuna Helsinkiin. Täältä meiltä kun lähtee muutaman tunnin vuoksi sinne asti palaveeraamaan, matkan pituudeksi tuleekin yhtäkkiä 16 tuntia. Niin kävi tälläkin kertaa, sillä palaveri oli hyvin onnistunut, emmekä ehtineet junaan ajoissa, vaan meidän piti vaihtaa myöhempään junaan. Siinä jäikin sitten luppoaikaa pari tuntia, joten käytiin syömässä ja sattumalta käveltiin myös Sokoksen ohi (en mitenkään niinku ohjannut porukkaa sinne päin…).

Philosophyn tuotteet ovat poistuneet useimmista Emotioneista ja tietty mulla on mun lemppari Purity loppunut. Kysyin meidän paikallisen Emotionin myyjältä vastaavaa tuotetta ja hän sanoi, että eipä ole vielä yhtä hyvään tuotteeseen törmännyt. Hän itse käytti myös Purityä puhdistukseen ja neuvoi sitten tilaamaan tuotetta verkkokaupasta. Mietin tilaamista, mutta sitten ajattelin, että odotan hetken jos ehdinkin piipahtaa paikan päällä Helsingissä ostamassa sen. Ja onneksi ehdin, kyllä nyt on taas helpottanut!

Samaisella reissulla nappasin mukaan Urban Decayn Primerin, tätä mulla kuluu reilussa vuodessa yksi tuubi ja nyt se on jälleen lopuillaan, niin ostin jo jemmaan yhden.

Lähde

Nämä kaksi kustansivat noin 45 euroa.

Hoitoaine ehti myös loppua tässä kuussa, joten sitä piti ostaa. Dove on markettituotteista sellainen, joka sopii mun hiuksille, joten sekin tarttui ruokaostoksilla mukaan. Hinta 2,8€

Kosmetiikkaostokset maksoivat yhteensä n. 52 euroa. Ei paha ollenkaan!

Tässä tulee se kuuluisa mutta. Muuta kosmetiikkaa en ostanutkaan, mutta kyllä mä onnistuin kuitenkin törsäämään rahaa.

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut uudesta objektiivista kameraani ja olin kesällä jo päätynyt Canonin keskipitkään teleputkeen. Se on kohtuullisen edullinen ja toimii siihen mihin sen olen ajatellut. Mun taidoillani on järjetöntä ostaa mitään kallista ja tästä monet sanovat, että se on hinta-laatusuhteeltaan hyvä. Tämä on maksanut n. 420 euroa ja ajattelin ostaa sen veronpalautuksilla. Nyt kuitenkin black fridayn aikaan tarkastelin tätä putkea eri kaupoista ja Rajalan verkkokaupassa se oli kuin olikin tarjouksessa 299€. Olisin joka tapauksessa ostanut tämän joulukuun alussa, joten en nähnyt järkeä olla ostamatta sitä nyt, kun sen sai vielä 120 euroa halvemmalla. Tämä on jo aika vanha malli, mutta toimiva peli siitä huolimatta.

Tämä putki ei varsinaisesti kyllä blogiin liity mitenkään, sillä ei tämä siihen tarkoitukseen oikein sovellu, vaan on parhaimmillaan henkilökuvauksessa.

Täytyy sanoa tällä kertaa, että vaikka rahaa meni tuon objektiivin oston myötä aika paljon, mua ei tällä kertaa ainakaan harmita yhtään! Olen niin kauan jo aikonut parantaa objektiivivalikoimaani ja tälle on kyllä ollut tarvetta jo pidemmän aikaa.

6 thoughts on “Marraskuun ostosyhteenveto”

  1. Kameran objektiivista on iloa pitkäksi aikaa, joten se on kyllä järkiostos. Ja muutenkin vallan järkeviä hankintoja:)

  2. Täälläkin haluttais jotain uutta kamerarintamalle, joko uus objektiivi tai uus pienempi kamera. Jotenki on tyssänyt tuo kuvausinto niin jos sitä sais takaisin kun tulis uusia leluja. 😀

Leave a Reply