Mitä kuuluu?

Edellinen postaus on kesäkuun ensimmäiseltä päivältä ja nyt kesäkuu on melkein jo ohi! Mulla on ollut tahaton postaustauko tässä, sillä aika paljon asioita on tapahtunut, eikä mulla oikein ole ollut aikaa tälle.

Kevät ja alkukesä on ollut kaikilta osin tosi raskas. Joku ehkä muistaa, että mulla on aika hektinen työ, eikä korona ole kyllä sitä helpottanut yhtään. Etätyöt kuormittaa vielä enemmän kuin toimistolla oleminen, useinmiten en ehdi pitää edes ruokatuntia. Töiden jälkeen ei paljon huvita kotosalla olla, joten ei niitä kynsiäkään ole tullut lakkailtua. Jos ehdin lakata, niin en sitten ole ollut kotona kuvaamassa niitä ja lopputulos onkin sitten kännykällä otettuna tätä luokkaa…

Sain kuitenkin itsestäni sen verran aikaiseksi, että tein toiselle talolle oman lakkauspisteen, mihin siirsin tarpeelliset tavarat lakkausten tekemiseksi. Se ei ole ihanteellinen, heti huomaa valon vähyydessä sen, että lakkausjälki ei ole niin siistiä kuin kunnon valossa. Melkoista välineurheilua se tämäkin tieten on? 😀

Meillähän oli tarkoitus starttailla talon suhteen rakentamista jo maaliskuussa, mutta korona torppasi nekin aikeet. Pankit löivät väliaikaisesti lainojen myöntämisen poikki, joten mitenpä sitä raksahommia rahattomana edistää…? Sama päti myös siihen, että ei kannattanut laittaa nykyistä taloa myyntiin, kun ei sitä kukaan olisi voinut ostaa. Mua kiukutti ja v*tutti suunnattomasti tuossa kevään aikana, kun mistään ei ollut varmuutta ja aikaa vaan valui hukkaan.

Nyt kuitenkin viime viikolla saatiin vihdoin lainapaperit kuosiin ja allekirjoitukset papereihin ja pikkuhiljaa nyt starttaillaan vihdoin rakentamaan jotain uutta purkuvaiheen jälkeen! Juhlallisesti poksautettiin kuoharipullo ja nautittiin sitten kertsikoista parit lasilliset tämän kunniaksi.

Minä jään tämän viikon jälkeen 7 viikon kesälomalle, jee! Mun olis tarkoitus siivota talo myyntikuntoon parin viikon aikana ennen kuin mies jää lomalle. Toivottavasti talo menisi kohtuullisessa ajassa kaupaksi, mutta mitään turhan optimistisia ajatuksia sen suhteen ei ole, sillä talot ei oikein ole tällä alueella liikkuneet kovin hyvin. Mutta sepä jää nähtäväksi.

En tiedä kuinka paljon pystyn päivittelemään tästä eteenpäin, mutta yritän aina välillä tännekin postailla ja instaa päivittelen molemmilta tileiltä @belegwen ja @karjuniemi aika aktiivisesti (ainakin taloprojektin tiliä).

Työntäyteinen kesä tiedossa, mutta eipä se haittaa! Hyvää kesää teille kaikille! 🙂

Mitä teille kuuluu? 

2 thoughts on “Mitä kuuluu?”

  1. Looks like you have been busy! Summer has been okay, he has been doing the garden up – lost of lifting and heavy work 😐

    1. Yes, I have been busy and this summer I will be very busy! 😀 I think the weather has been too hot to work, you cannot do anything but sit in front of the fan. 😀

Leave a Reply