Nyt on pilkkuja!

BPS:n uutuuslaatoista tämä Artist – L003 on musta tosi kiva ja sitä voi varmasti hyödyntää monilla eri tavoin. Käytin tähän lakkaukseen neljää eri kuviota tästä laatasta.

Onneksi laatta toimi hyvin, vaikka vähän aluksi epäilin, sillä sormella kokeiltaessa tässä ei hirvittävästi kuviot tuntuneet.

Pohjalle lakkasin kaksi kerrosta Essencen tummanharmaata Rock My World! -nimistä lakkaa. Leimauslakaksi valitsin Essencen valkoisen ja Colour Aliken Peachyn, joka on sävyltään hyvin lähelle China Glazen Flip Flop Fantasya (tai ainakin sitä versiota, minkä itse omistan).

1

Kaikki pallerot ei onnistuneet ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta tämä laatta toimi silti paremmin kuin uskalsin odottaa. Tälläkin saa varmasti kikkailtua kaikkea kivaa, kunhan vain löytää sopivat väriyhdistelmät. Tuo keskisormen kuvio on tosi kivan näköinen livenä (se on myös leimattuna peukaloon).

Nyt olen saanut kirittyä postauksissa kynnet kiinni, eli nämä ovat tämänhetkiset lakkaukset. Mulla on aika karmivat muutamat seuraavat viikot tiedossa työrintamalla ja olen tien päällä puolet ajasta, joten voi olla, ettei kynsiä ehdi hirvittävästi lakata, saati sitten postailla niistä. Onneksi kuitenkin nämä työreissut eivät kuljeta mua Helsinkiin, vaan pohjoiseen ja Ruotsiin. Kivaa vaihtelua sekin, ettei aina tarvitse istua junassa 6h putkeen, vaan pääsee autolla reissaamaan oman aikataulun mukaan. Mä olen niitä outoja ihmisiä, jotka ei pidä junamatkoista, koska tykkään olla rauhassa ilman muiden häiritseviä juttuja, joita on pakko joskus kuunnella junassa. 😀

4 thoughts on “Nyt on pilkkuja!”

  1. Oi, onpa kivan näköinen laatta! Miten mä aina bongaankin sulta jonkun laatan joka on pakko saada. Tosi hauskat kynnet!

    1. Eipä se ihme, kun mun blogissa ei muita koristeluja näy, niin pakko ostella laattojakin suht tiuhaan. 😀

    1. Mä tilaan näitä BPS:n laattoja ebayn kautta, niin ei varmasti tule ongelmia jos laatoissa on jotain vikaa. Oon kuullut, että siinä on ollut ongelmaa monta kertaa BPS:n kanssa. 🙂

Leave a Reply