Pinkin kaipuu

Vuodenajasta riippumatta aina välillä iskee hirvittävä himo lakata pinkillä lakalla kynnet. Tällä kertaa siihen oli vielä hyvä syy, sillä lauantai-iltana oli tiedossa syntymäpäivät, joissa teemana oli kasari. Minähän en varsinaisesti mitään kasaria vaatetta omista, tylsästi kun yleensä pukeudun hyvin harmaisiin tai mustiin vaatteisiin, joten kynnet oli mulla sen illan asuste.

Jotenkin lauantaina aika tuntui menevän kaikkeen muuhun ja sitten jo älysin kellon olevan niin paljon, että mulla on aikaa laittautua valmiiksi tasan 1½ tuntia. Tähän sisältyi siis suihkussa käyminen, hiusten kuivaus ja laitto, meikkaus ja kynsien lakkaus. Ja tietty piti etsiä jotain päälle pantavaa, sekin kun oli kiireessä jäänyt.

Aluksi ajattelin, että menen yksivärisillä kynsillä, PiPon Sizzle käyttäytyy niin nätisti, että sillä saan lakkauksen nopeasti tehtyä. Pohjalakat tulikin nopeasti ja totesin aikaa jäävän myös häräiseen koristeluun.

Nyt on näkynyt tosi paljon instassa näitä ruutukuoseja ja mun on pidempään pitänyt niitä kokeilla. Muistelin, että mulla on siihen sopivia laattojakin, ainakin kaksi. Toisella saisin väkerrettyä minkälaiset ruutukuosit tahansa, mutta tällä kiinalaatalla sain suoraan pari kuviota kynsille. Riski epäonnistua oli pienempi tuolla laatalla, joten valitsin sen.

1

Musta nämä ruutukuosit näyttää kaikista parhaimmalta jonkin pastellisen cremelakan päällä ja vielä matattuna. Kokeilen ehkä seuraavaksi sellaista yhdistelmää, joka vaatii vähän enemmän aikaa, jota mulla ei tällä keralla ollut.

Ehdin muuten tehdä kaikki siinä 1½ tunnissa, joka mulla oli aikaa valmistautua! Tai no olin mä 4 minuuttia myöhässä aikataulusta, mutta se on aika vähän se. 😀

6 thoughts on “Pinkin kaipuu”

  1. Mulla oli just viime viikolla flanellikynnet, vaaleanpunaiset harmailla leimoilla ja matattuna. =) Tykkäsin kovin ja herätti ihastusta muissakin. =) Nämä sun on kauniit myös! Ohhoh, iso hatunnosto ajankäytölle! =D

    1. Voi kuulostaa kyllä tosi ihanille kynsille! 🙂 Kiitos!

      Mä oon joutunut tässä muutaman vuoden ajan hiomaan ajankäyttöä niin tarkasti, että osaan olla ajoittain aika tehokas. 😀

  2. Oi miten hienot! Mut whaat kerkesit kaiken ton tekemään noin pienessä ajassa :D?! Mä en olisi edes kynsiä ehtinyt lakkaamaan tossa ajassa, kun mulla menee niissä aina kauan! Mun ennätys sängystä suihkun kautta (hiusten kuivaus, meikkaus ym. tietysti mukaan lukien) pihalle on 30min yhtenä jouluaattona, kun nukuttiin miehen kanssa monta tuntia pommiin :DD

    1. Kiitos! 🙂
      Vähän ihmetytti itseäkin, että ehdin tehdä kaikki, mutta niin se vain onnistui! 😀
      Tuo vaatii jo aikamoista lahjakkuutta, että nukkuu monta tuntia pommiin! 😀 😀

Leave a Reply