PiPo Clouds

Tällä kertaa oli jotenkin tajuttoman vaikea keksiä lakkaa ja koristeluja. Kävin lakkalaatikkoa läpi useampaan kertaan ja selasin varmaan 50 eri laattaa, enkä siltikään oikein inspiroitunut mistään. Saattoi johtua siitäkin, että lakkasin nämä kynnet pahimpana hellepäivänä pari viikkoa sitten.

Mitään ei voinut oikein tehdä, samalla seurailin Rymyä, ettei sillä tule mitään oireita lämmöstä, vaikka ei meillä hirvittävän kuuma sisällä silloin ollutkaan. Varmuuden vuoksi. 🙂

Mulla oli siis hyvin aikaa pohtia lakkausta, mutta tämän kummempaan en kuitenkaan pystynyt! 😀

Pohjalla kolme kerrosta Picture Polishin Clouds -lakkaa. Tämä lakka on tosi kaunis, mutta saisi olla kyllä vähän paremmin peittävä.

Sen päälle päädyin lopulta laittamaan mustat leimat laatasta BORN PRETTY Artist – L003.

1

Harmikseni noita palleroita ei saa hirvittävän kunnollisina laatasta siirtymään kynnelle, ainakaan mun taidoilla. Pallerot venähtävät aina johonkin suuntaan.

Palleroiden epäsymmetrisyydestä huolimatta tykkäsin tästä lakkauksesta, kauempaa katsottuna se oli oikeastaan tosi jees. 🙂

2 thoughts on “PiPo Clouds”

  1. Tuo lakka on superkaunis, mutta jäänyt mulla käyttämättä kehnon peittävyyden takia:(
    Siihen sopii mustat koristelut aivan täydellisesti, eli tosi kiva lakkaus!

    1. Jep, eipä ole itsekään tullut käytettyä kahta kertaa enempää tuon huonon peittävyyden vuoksi.
      Kiitos! 🙂

Leave a Reply to Sissi Cancel reply