Ristiriitaisia fiiliksiä

Mulla on ollut aika älyttömän raskaat pari viikkoa työrintamalla. Onneksi noista viikoista on selvitty hengissä, mutta olen jotenkin äärettömän uupunut nyt. Mieskin ihmetteli lauantaina, että miten voin nukahtaa sohvalle, vaikka oltiin oltu vasta muutamia tunteja hereillä ja yöunet oli kuitenkin 9 tunnin luokkaa. No kun väsyttää.

Mulla on onneksi ensi viikko hiihtolomaa, silloin olisi tarkoitus yrittää nukkua kunnolla ja päästä pahimman väsymyksen yli. Toki meillä on paljon suunnitelmia, joita pitäisi viedä eteenpäin, mutta katsotaan nyt mitä ehditään/jaksetaan tehdä.

Kevättä ja kesää kohti mentäessä tekemistä on tosi paljon, joten luulen, että kynnet jäävät vielä vähemmälle huomiolle, kuin mitä ne tähän mennessä ovat olleet. Laskin, että helmikuussa olen tehnyt tasan kolmet lakkaukset.

Nämä ovat ne kolmannet siis. Olen mennyt tummilla kynsillä koko kuukauden, koska niiden elinikä on mun kynsillä pidempi kuin vaaleiden lakkausten. Nyt kuitenkin halusin jotain vaaleampaa kynsille.

Essie Go Ginza on ollut tosi itsellä jo melko monta vuotta ja se on edelleen tosi kiva lakka. Harmikseni se alkaa vaan olemaan jo melko lopussa, mutta kyllä siitä vielä monet lakkaukset tekee. Go Ginzan päälle halusin pinkkejä ja violetteja leimoja. Ajattelin, että tästä uudesta BPS:n laatasta saisin kivat leimat, kun niitä laittaa limittäin.

Käytin tuota ylärivillä vasemmassa laidassa olevaa leimaa näihin.

1

Lopuksi vielä mattasin koko lakkauksen, näin siitä tuli kivempi omaan silmään. Tykkäsin näistä tosi paljon, vaikka nämä vähän tällaiset hempeämmät onkin.

Meinasin jo tämän lakkauksen kohdalla, että en tee enää postausta, vaan jaan nämä vain suoraan Instagramiin. Muutenkin on tullut vähän fiilis, ettei oikein ole mitään sanottavaa blogipostauksiksi asti ja nykyään kun kommentointikin on sen verran vähentynyt niin se syö motivaatiota kirjoitella.

Tämän lisäksi tein meidän talolle oman instatilin tuossa vuoden alussa, joten sinne tulee sitten päiviteltyä taloon liittyviä asioita. Instassa sitä jo mainostinkin, mutta mainostetaan nyt vielä tässäkin, eli meidän taloon liittyvät jutut kulkee instatilillä @karjuniemi. Karjuniemi siksi, että aina kun me mennään talolle, me mennään Karjuniemeen, sillä se on sen nimistä aluetta. 🙂

Tässä nyt tullaan sitten siihen, kannattako mun maksaa enää webbihotellia ja omaa domainia, jos en tänne kirjoittelekaan kovin usein. Tokihan mulla on vielä vanha blogiosoite olemassa, joka olisi ilmaista ylläpitää jos jotain sanottavaakin olisi.

Ehkä mä annan ajatuksen muhia vielä hetken, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

10 thoughts on “Ristiriitaisia fiiliksiä”

  1. Oikein nätti lakkaus ja edelleen ihailen sun kykyä yhdistellä leimoja:)
    Pitäisi kommentoida enemmän, mutta kun usein lukee puhelimella junassa postauksen, niin tuntuu mukamas työläältä jättää kommentti. Tyhmää, koska tiedän itsekin, miten kiva on saada kommentteja ihan vaikka merkkinä siitä, että joku on lukenut postauksen ja nähnyt “vaivan” jättää kommentin.

    Kivaa lomaviikkoa, mulla alkaa taas arki loman jälkeen:D

    1. Kiitos! 🙂

      Itsellä sama homma, pitäisi kommentoida enemmänkin, mutta usein on se tilanne, että hyvä jos ehtii lukea postaukset…

      Mulla onneksi vielä edessä tuo loma, se tulee kyllä niin tarpeeseen!

  2. Aivan mahtavat värit! Tykkään lukea blogeja, en pelkistä kuvista saa niin paljon irti, mutta voin kuvitella, että tämä blogitouhu vie kyllä kamalasti aikaa. Ajasta puheen ollen, viime kesänä en vielä voinut kuvitella, että olisin joskus päivääkään ilman lakkausta, mutta omakotitaloon muuton jälkeen mulla on ollu vain kaksi kertaa lakat. Ei riitä aika tai jaksamus lämmitystouhujen, kolaamisten ja muun jälkeen. Jaksamisia, pian se loma tulee!

    1. Kiitti! 🙂

      Ihan totta, pelkät kuvat tulee hyvin usein vain selattua läpi..

      Musta tuntuu, että en osaa olla ilman lakkoja, mutta saa nähdä, miten tuleva kevät ja kesä vie aikaa talohommissa, että jääkö aikaa millekään. 😀

    1. Kiitos! 🙂 Tässä lakkauksessa oli kieltämättä vähän haasteita kun näitä sihtailin kohdilleen, leima jämähti usein leimasimeen kun liian kauan tähtäsin. 😀

  3. Nätti lakkaus.
    Blogia vaan kiitos. Mää en jaksa instaa aina selata ees, blogipostaukset luen aina, vaikka en kommentoisikaan. Instaan kommentoin vielä vähemmän ku blogeihin. 😀

    1. Kiitos!
      Tuo on ihan totta, että Instassa lakkauksia vilisee niin paljon, että niitä ei kaikkia edes jaksa tykkäillä. 🙂

Leave a Reply