Taloprojektin kuulumisia

Niin se vain pari viikkoa vierähti, enkä ole ehtinyt istua koneelle yhtenäkään päivänä (saati sitten lakkaamaan kynsiä).

Mutta on mulla jotain muuta tarjottavaa teille, nimittäin meidän tulevan kodin kuulumisia!

Tai no eihän varsinaisesti talolle ole hirvittävästi tapahtunut, mutta siinä ympäristössä kylläkin. 😀

Talven ajan talo on ollut lähes koskematon, mutta lämpimämpien kelien tullessa mekin herättiin henkiin ja ryhdyttiin hommiin.

Meidän ei ollut tässä vaiheessa tarkoitus tyhjentää yläkertaa, vaan se oli tarkoitus tehdä myöhemmin. Usein meillä on kuitenkin äidin kanssa ollut se tilanne, että meidän käsiparista ei ole ollut hyötyä muissa hommissa, joten mitä me naiset tehdään? No me siivotaan! Ollaan siis hävitetty tavaraa yläkerrasta erinäisiin kierrätyspisteisiin ja kaatopaikalle. Nyt tilanne on suhteellisen hyvä, tästä on hyvä jatkaa.

IMG_20190418_170537

En voi sille mitään, mutta mun mielestä tuo yläkerta on jotenkin niin ihanan karun kaunis tällaisenaankin! Toivottavasti mun visio onnistutaan toteuttaan tän tilan suhteen ja tästä tulee lähes kokonaan avointa tilaa ihan ylös asti. ♥

Sillä aikaa kun me tätä yläkertaa tyhjennettiin, pihalla puuhasteltiin pienen hirsimökin parissa. Tultiin siihen tulokseen, että hirsimökki kunnostetaan tässä alkuvaiheessa, että se saadaan tilaksi, jossa voi väliaikaisesti vaikka viettää aikaakin. Se eristetään ja sinne tulee lämmitys.

Mökki on sisältä 9 neliön kokoinen, joten se ei hirvittävän iso ole, mutta kyllä me sinne levitettävä sohva ja pieni pöytä ainakin saadaan. 🙂

Mökki on siis alunperin ollut huonojen perustuksien päällä, joten mökki päätettiin siirtää kokonaan uusille perustuksille, jotka tehtiin viime vuoden lopulla. Lattian kehikko tehtiin nyt tänä keväänä, jonka jälkeen oli tarkoitus kokeilla, että saadaanko se nostettua uuden pohjan päälle kettinkien avulla. Kukaan meistä ei uskonut tämän onnistuvan, mutta niin se vaan sinne siirtyi!

IMG_20190419_093055

Kattoon tehtiin tarkoituksella reiät, sillä katto menee myös vaihtoon.

IMG_20190419_102135

Tämän jälkeen mökkiin tehtiin pieni terassi. Tästä olin hurjan onnellinen, sillä vihdoin meillä oli jotain valmista! 🙂 Ei ollut kovin iso asia, mutta se kyllä tuntui siltä.

IMG_20190420_170023

Meillä on muuten todella hienot maisemat tuosta terassilta. Tulee varmasti istuttua siinäkin tovi jos toinenkin! 🙂

Terassin jälkeen siirryttiin sisätiloihin ja mökkiin tehtiin lautalattia, joka käsiteltiin tumman ruskeaksi. Halusin alunperin valkoista, mutta todettiin sen olevan meidän käytössä sen verran epäkäytännöllinen, että päädyttiin sitten läpikuultavaan ruskeaan. Muut pinnat mökin sisältä tulee valkoisiksi.

IMG_20190422_142212

Tämän jälkeen aloitimme purkamaan kattoa, että sekin saadaan tehtyä uusiksi.

IMG_20190428_143913

Pääsiäisenä oli onneksi sen verran hyvä sää, että saatiin katon purkua aika paljon eteenpäin.

IMG_20190429_194521

Sitten iskikin se kuuluisa takatalvi ja hommat seisahtuivat hetkeksi.

IMG_20190504_093315

Nyt homma on taas lähtenyt käyntiin ja eilen sunnuntaina saatiin kattotuolit paikalleen ja minä sain maalattua räystäslautoja.

IMG_20190505_164540

Seuraavana onkin vuorossa aluskatteen laittoa ja kattopeltien asennusta. Kun katto saadaan valmiiksi, alkaa maalaushommat ainakin mökin sisällä. Kyllä tässä tekemistä piisaa! 🙂

Me ollaan siis vietetty oikeastaan kaikki vapaa-aika tuola talolla viimeisen kolmen viikon aikana. Todennäköisesti sama jatkuu tästä eteenpäinkin, joten kovin usein tuskin ehdin blogia kirjoittamaan. Tämäkin postaus on tekstiltään aika tynkä ja samat kuvat löytyvät kyllä meidän talon instasta: @karjuniemi.

Loppuun vielä Rymyn kuulumisia: Rymylle asennettiin vaijeri muutaman kymmenen metrin matkalle, jotta sekin pääsee liikkumaan mahdollisimman paljon tuolla pihalla ja samalla seuraa mitä siellä tapahtuu. Tuossa kasan päällä se tykkää istuskella, siitä näkee parhaiten joka paikkaan. 😀

IMG_20190428_174840

Herra on muuten ihan jäätävän väsynyt noiden remppapäivien ja -iltojen jälkeen. Rymy kun nukkuun yleensä päivisin aika paljon, mutta nyt se ei malta kun on niin paljon tehtävää ja seurattavaa. Mutta eipä tämä haittaa, on meillä ainakin rauhallinen koira tällä hetkellä! 😀

Tulipahan nyt ainakin kerrottua jotain kuulumisia, toivottavasti mulla on aikaa vähän paremmin kertoa kuulumisia tuon talon suhteen joku kerta. Onko teillä jotain, mikä teitä kiinnostaisi tässä projektissa? Ehkä sitä kautta olisi helpompi saada itseni kirjoittamaan postauksia… 🙂

4 thoughts on “Taloprojektin kuulumisia”

  1. Ihana Rymy <3 Hippu on nykyään hihnassa päivät ulkona. Ei voi jättää työpäiviksi sisälle kun tulee liian pitkä päivä. Raukka tietää aamuisin että pitää mennään siihen, menee paikoilleen ja ojentaa kaulan että laita nyt se panta. Muutoin se on irti pihassa, ihan hirveen väsynyt iltaisin kun koko päivän touhuaa <3

    1. Rymystä ei olisi kyllä ulkokoiraksi, jos sen kanssa ei ole muita. Se on vähän sellainen sisäkoira, joka ei tykkää olla yksin. 🙂 Kaikkea kivaa voi tehdä ulkona, jos sitä ei tarvitse tehdä yksin.

    1. Me ollaan kyllä niin alkumetreillä tän meidän homman kanssa, että parempi olla ajattelematta sitä työmäärää, joka meitä odottaa. 😀 Muutama kiva esine on kyllä säästynyt tuolta ullakolta, mutta suurin osa on ollut “roskaa”. 🙂

Leave a Reply to Sissi Cancel reply