Tein jotain historiallista, käytin siirtokuvia!

Otsikkokin sen jo kertoo, eli tänään kynsillä nähdään siirtokuvia!

Mun oli pakko tarkistaa, milloin viimeksi olen käyttänyt siirtiksiä, veikkailin, että en ainakaan viimeiseen kolmeen vuoteen. Tarkistin Pinterestistä, (sillä sinne pinnailen edelleen omat lakkaukset ja käytän sitä itse galleriana) ja oikeassa olin, että siitä on hetki vierähtänyt, sillä viimeisimmät siirtokuvat ovat olleet kynsillä vuonna 2016 maaliskuussa. Ne olivat koko kynnen decalit, joita käytän vielä harvemmin kuin pienempiä kuvia. Tarkistin vielä huvikseni, milloin olen käyttänyt pienempiä siirtokuvia kynsillä edellisen kerran. Yllättäen mentiinkin vielä vuosi taaksepäin, sillä vuonna 2015 heinäkuussa mulla on ollut keskisormen kynsissä siirtokuvat. Eli ei kyllä hirvittävän usein tule käytettyä näitä! 😀

En kyllä ymmärrä miksi tätä ei tule harrastettua enempää, sillä nämä ovat tosi nopea tapa tehdä lakkauksia! Ehkä syynä on se, että nämä ovat kertakäyttöisä, eikä niitä voi käyttä loputtomiin, kuten leimoja voi tehdä. Täytyy ehkä aktivoitua näidenkin käytössä, varsinkaan kun nykyään ei tunnu löytyvän aikaa lakkauksille.

Kuten kuvasta huomaa, sain lyhennettyä kynnet edellisen postauksen jälkeen ja nyt nämä saa taas rauhassa hetken kasvaa. Lakaksi valitsin China Glazen Intelligence Integrity Courage -lakan. Etsin vähän vaaleampaa harmaata kynsille, mutta tämä oli ainoa, jonka tähän hätään laatikoiden kätköistä löysin. Olen lakannut tällä kerran aiemmin (kuten suurimmalla osalla lakoistani) ja koska tässä nyt on tullut tarkistettua näitä vuosilukuja, niin edellisen kerran tämä lakka oli kynsillä vuonna 2014. Tämän perusteella tämä lakka varmaankin päätyy kynsille seuraavan kerran vuonna 2026. 😀 Lakassa ei ole edelleenkään mitään vikaa, levittyy nätisti ja peitti kahdella.

1

Siirtokuvat ovat muistaakseni Blue Sean, en ole ihan varma, mutta näin veikkaisin. Mulla ei enää ollut sitä numerosarjaa arkissa tallessa, joten ulkomuistista mennään. Vieläköhän se pulju on pystyssä? Eipä ole tullut paljon surffailtuja niitäkään aika moneen vuoteen. 😀

Tämä harrastus on kyllä muuttunut valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana! Silloin aikoinaan suurimman huuman aikaan harrastajia oli joka paikassa ja blogeja pilvin pimein. Blogien aika taitaa olla pikkuhiljaa ohi, mutta itse tykkään niitä harvoja blogeja lukea, sillä Instassa tai muualla somessa ne kuvat ja tekstit menee niin nopeasti ohi, ettei sitä ehdi välttämättä edes huomaamaan kivaa lakkausta. Mutta kyllä nykyään on paljon parempia tarvikkeita tarjolla mitä ihan alkuaikoina oli ja hyvä niin. Kunhan vain käyttäjiäkin riittäisi jatkossa niin ala kehittyy varmasti vielä lisää. Vaikka itsekin tulee vähemmän koristeltua kiireiden vuoksi, niin en tästä harrastuksesta kyllä ihan ensimmäisenä olisi luopumassa. 🙂

8 thoughts on “Tein jotain historiallista, käytin siirtokuvia!”

  1. Mie just tänään harmittelin samaa asiaa, kynsiblogit on ihan vallan hiljentyneet. Insta ei ole sama asiaa, ei ollenkaan. Kuvat vaan selaa eikä niihin keskity ollenkaan. Blogit ehtii lukea paremmin, Instassa on liikaa livejä ja storyjä, en ehdi puoliakaan katsoa :/
    Ihanat siirtokuvat, Blue Sean ne ovat <3 haluaisin ostaa niitä lisää mutta en tiedä yhtään mistä niitä nykyään saa. Itse käytän siirtokuvia jatkuvasti kun se leimausvälineiden esiin kaivaminen on niin vaivalloista enkä jaksa leimailla, vaikka se kyllä kivaa on ja koko ajan suunnittelen leimaavani :))

    1. Jep, ei ole Insta sama asia, siellä menee niin moni juttu ohi… Varsinkin nyt on instaähky, kun kaikki on vaan somessa ja postaa koko ajan, niin ei ehdi eikä jaksakaan katsoa niitä kaikkia.
      Näin vähän muistelin, että oli Blue Sean decalit! En kyllä itsekään tiedä mistä noita saisi tai yleensäkään käyttääkö kukaan enää muita kuin milvejä? 😀
      Mä taas en ole nähtävästi moneen vuoteen tehnytkään muuta kuin leimannut. 😀 😀

  2. Siirtokuvat, en oo ikinä ymmärtäny niiden hienoutta. 😀 Eivät vaan toimi mulle niin helposti kuin leimaus. Itse mietin tuota blogien hiljentymistä ja kun uusia ei ilmesty, että miten moni on siirtynyt siihen että käy teettämässä kynnet jossakin? Nykynuorilla näkyy instan perusteella olevan aika monella geelit, akryylit, tipit jne. Laiskuuttako? Ajanpuutetta?

    1. Mä myös koen leimauksen jotenkin helpommaksi, siksi kai siihen tulee aina tartuttua! 😀 Mutta kyllä joskus jotain hienoja decaleita on ollut, varsinkin ennen kuin keksittiin leimojen väritys… 😀
      En tiedä mikä on kun uusia ei ilmesty, ehkä se on niin, että nuorempi sukupolvi ei jaksa käyttää aikaa lukemiseen. Ennemmin katsotaan kuvia ja videoita? Ja tuo on totta, että omien kynsien kasvatus ja huolto on paljon työläämpää kuin käydä teetättämässä kynnet jossakin. Itse kyllä tykkään paljon enemmän luonnonkynsistä ja niissä olevista koristeluista, mutta makunsa kullakin. 🙂

  3. Ihanat! Insta on ihan kiva, mutta siinä on just se ongelma, että sinne hukkuu kaikki valtavien kuvamäärien joukkoon. Kävin just läpi mun seurattavia ja olin ihan yllättynyt siitä et ketä kaikkia seuraan, kun niiden kuvat ei ikinä ilmesty sinne etusivulle. Poistinkin sitten sellasia tilejä miltä tulee monta lakkausta päivässä, ja on kymmeniätuhansia seuraajia, kun niiden kuvat syrjäyttää muut.

    1. Kiitos! 🙂

      Itselläkin tuo Instan käyttö on vähän niin ja näin, sitä tulee selailtua, mutta ei välttämättä edes jaksa jokaisen kuvan kohdalla tykätä. Sen lisäksi pitäisi varmaan itsekin pohtia mihin aikaan on järkevä jakaa kuvia, kun sekin ilmeisesti vaikuttaa tykkäyksiin jne…

Leave a Reply