Vähän erilaiset joulukynnet

Meillä on vähän erilainen joulu kuin muina vuosina, sillä meitä ei kumpaakaan voinut vähempää kiinnostaa koristella tätä meidän nykyistä taloa jouluun, sillä molempia vaan v*tuttaa asua tässä ja molemmat haluaisi jo kovasti päästä muuttamaan pois. Joka ikinen pieni asia ärsyttää täällä (lähinnä naapurit), vaikka mitään ihmeellistä ei oikeasti tapahdukkaan. Siispä meillä ei ole kynttilöitä kummempia koristeluja tänä vuonna. Me ollaan tosi vähän muutenkin tällä talolla, lähinnä syödään ja nukutaan ja muu aika vietetään sitten muualla. Ei vaan kiinnosta yhtään. Mä niin toivon, että saadaan meidän taloprojekti kunnolla polkaistua ensi vuoden alkupuolella käyntiin ja päästäisiin myymään tätä taloa mahdollisimman pian. Jospa jo ensi joulu saataisiin viettää toisella talolla, ihan sama missä kunnossa se siinä vaiheessa on, kunhan jotenkin asuttavassa.

Joulufiiliksen puuttuessa tein erilaiset joulukynnet tälle joululle. Nekin tein vain siksi, kun punaista lakkaa tuli joulukalenterista. Muutin lakkausta niin, ettei se ihan mene perinteisestä joululakkauksesta, vaan sekoitin siihen mustaa.

Pohjalle lakkasin siis Essencen kalenterista tulleet lakat, joista punainen oli ihan superhyvä levittää ja peitti yhdellä kerroksella. Leimat tein laatasta BP-185, joka olikin paras itseltä löytyvä jouluaiheinen laatta tähän hätään. Leimauslakkana käytin Colour Aliken mustaa.

1

Minusta tuo leimauslakka on tosi veikeä ja se näkyy tosi kivasti tässä lakkauksessa, vaikka tuo kuvio onkin jotenkin vähän levähtänyt.

2

Tällaiset oli mun joulukynnet. Mitkä teillä on ehdottomat värit joululakkauksessa, onko se perinteinen punainen vai joku muu? Oliko nämä teistä kuinka jouluiset? 😀

7 thoughts on “Vähän erilaiset joulukynnet”

  1. Onpa mainio yhdistelmä, leimaus näyttää jotenkin kolmiulotteiselta! Ehdottomasti jouluiset kynnet:)
    Ihanaa joulunodotusta teille <3

    1. Totta, nuo koristelut näyttää kyllä jotenkin kolmiulotteisilta! 😀
      Lämmintä joulua myös teille! ♥

Leave a Reply